En saanut sitä työtä Kaffasta. Ei voi mitään. Kaikista eniten harmittaa se, että toimitusjohtajalla ei ollut mitään syytä sille, miksi hän ei olisi palkannut minua. Hänen sanojensa mukaan arpaonni ei osunut kohdalleni, joten minusta ei tällä kertaa tullut Kaffan uutta baristaa. Ehkä toisella kertaa sitten.
Karvas on pettymys niellä. Vielä kun oma työnhakijaegoni on niin lellitty, että olen aina päässyt niihin paikkoihin töihin, joihin olen hakenut. Noh, ehkä sitten toisella kertaa, mutta työnhakijaminä on nyt lytätty toistaiseksi maan rakoon. Tai ehkä vaan nyt liioittelen kun tappio polttelee vielä niin tuoreena.
Nokka kohti uusia haasteita ja kakkuja! Täytyy vielä jostain löytää se kadonnut työmotivaatio. Ja mistähän se motivaatio taaskaan lähtee? Itsestä tietysti.
Ja tällaisina pettymyksen hetkinä muistaa ne kaikki asiat jotka elämässä on hyvin: Minulla ON työ kuitenkin - ei ehkä niin motivoiva ja haastava kuin mitä Kaffassa voisi olla, mutta työ kuitenkin, jossa tapaan päivittäin mukavia ihmisiä. Minulla on uusi ihana koti Töölössä. Ja ennen kaikkea minulla on A. joka jonglööraa kolmella pallolla piristääkseen pettynyttä työnhakijaminääni.
Ei asiat loppujen lopuksi niin huonosti ole. Ja ehkä minulla on kuin onkin vielä suunnitelma B, eli työhakemuksia vetämässä muualla....
Äh, voi itku. No mutta uusia työpaikkoja tulee eikä näistä kannata masentua. Uusia haasteita kohti! :)
VastaaPoista