Laineet ne keinuttaa laivaa

Olin ystäväni kanssa kuluneen viikonlopun aikana Tukholman risteilyllä. Kaksi yötä laivassa ja aikaa Tukholman keskustassa oli noin kuusi tuntia.

Matkalla meri on tyyni ja alla jälkiruokapöydän parhaat palat! Vadelmamacaron, pannacotta, kuivattua mangoa, viikunatäytteisiä vuohenjuustopalloja ja suklaamousse. Kaverina cointreau jäämurskalla.

Olen pienestä asti reissannut Suomen ja Ruotsin väliä jopa useita kertoja vuodessa sukuloimassa. "Vanhemmalla" iällä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten laivamatkustajissa on aina havaittavissa samat ihmisryhmät: muutamat mummelit huvimatkalla ja muutama lapsiperhe. Lisäksi lähes aina on jokin polttariserurue tai urheilutiimi. Eikä tietenkään pidä unohtaa sinkkumies ja -naislaumoja, jotka ehkä löytävätkin sen hetken huuman yökerhosta.

Olen ihmetellyt sitä miten humalaisen ihmisen päähän ei mahdu sana ei kiitos. Olin tosiaan reissussa naispuolisen ystäväni kanssa ja vaikka molemmilla koristi sormus (hämäykseksi) vasenta nimetöntä, ei humalainen mies älynnyt jättää meitä rauhaan ennen kuin kävelimme tylysti pois. Edes sanat "painu v****un siitä" eivät aina tehonneet. Voi sitä epätoivon määrää... Oletuksena ilmeisesti on se, että kaikki naiset jotka matkustavat ilman puolisoitaan, ovat vapaata riistaa.

Se mikä tapahtuu Ruotsinlaivalla, jää Ruotsinlaivalle, vai?

Suomi maailman ruokalistalla

En ole koskaan arvostanut suomalaista keittiötä samalla tavalla kuin esimerkiksi italialaista tai intialaista keittiötä. Uskon, että suurin osa suomalaisista (itseni mukaan lukien) on sokeita sille, kuinka hienoja ja maukkaita ruokia mielletään maailmalla suomalaisiksi ruoiksi. On hienoa, että suomalaista keittiötä yritetään tehdä tutuksi myös kansainvälisellä tasolla.

Koin herätyksn eilen kun katselin Andrew Zimmernin luotsaamaa Bizarre foods ohjelmaa. Sarjassa oli tottakai suomijakso kyseessä ja ruokia syötiin sekä Helsingissä että Oulussa asti. Erityisesti suomalainen perus pottu sai suuresti kehuja osakseen: Zimmern kehui, ettei ole koskaan syönyt yhtä hyviä perunoita kuin mitä suomessa sai. Jaksossa tutustuttiin myös veripalttuun, verimakkaraan ja poroon, lakkahilloon, sekä tottakai vierailtiin Hans Välimäen keittiössä.
Mielenkiintoni herätti eniten kotijuusto tai toiselta nimeltään leipäjuusto. Tuo ihana hampaissa "natiseva" herkku jota syödään lakkahillon kanssa. Pakko kokeilla! Kaivon reseptinkin valmiiksi internetin syövereistä kotikokki.net sivulta, tässä se on:

3 litraa maitoa (voi käyttää rasvatonta-, kevyt- tai täysmaitoa)
2 teelusikkaa juuston juoksutinta (saa apteekeista tai hyvinvarustelluista kaupan juustohyllyistä)
n. 2 tl suolaa

- Maito lämmitetään kädenlämpöiseksi ja siihen sekoitetaan juoksute.
- Annetaan maidon seistä lämpimässä paikassa (esim. lämmin vesihaude/ennen vanhaan uuninpankolla) n. 30-60 minuuttia kunnes maito on hyytynyt.
- Lämmitä juustomassaa n. 50-60 asteeseen, leikkele saostumaa samalla ristiin rastiin veitsellä. Nosta kattila pois liedeltä kun heraneste on täysin eronnut massasta ja massa alkaa painua kattilan pohjalle.
- Jäähdytä hieman.
- Kaada hera pois kattilasta, lisää suola ja laita juusto tiheään siivilään valumaan hetkeksi, jotta lähes kaikki hera saadaan pois
- Voit paistaa juuston uunissa (275-300 astetta) leivinpaperin päällä uuninpellillä, tai kuten Bizarre foodsissa avotulella puulaudan päällä tai oikeassa leivinuunissa vuoassa, kunnes juusto on kauniin ruskea (tummemmat täplät kuuluvat asiaan).

Tarjoilutapojakin on monia: lakkahillon tai tuoreiden/pakastelakkojen kanssa, tai paloiteltuna kahvin joukossa tai kahvin kanssa.

Vastapainoksi idylliselle suomikuvalle tutustuin myös No reservations sarjaan. Anthony Bourdainin suomijakso esitti Suomen aika inhottavana paikkana. Jakso oli kuvattu talvella, jakson aikana käytiin jossain Kalliossa kälyisessä saunassa, juotiin paljon Koskenkorvaa ja pöytäviinaa, sekä käyttiin kuppaamassa pahat veret pois. No reservations sarja esitti Suomen kylmänä ja pimeänä maana, jossa ihmiset tekevät itsemurhia ja dokaavat jatkuvasti saunassa syöden makkaraa.

Noh, ainakaan kummassakaan sarjassa ei väitetty, että Suomessa elää jääkarhuja tai että poroja käytetään samalla tavalla kuin keltaisia takseja New Yorkissa.

Perjantailisäys:
Leipäjuusto on nyt uunissa ja lisäksi lämpömittarin hankittuani innostuin tekemään vaahtokarkkeja. Keittö näyttää tältä:

Loppu perjantai-ilta meneekin sitten siivoillessa ja kotitekoisia herkkuja nautiskellessa!

Matkailu avartaa

Kävin maakuntamatkailemassa Itä-Hämeen sydämessä Hartolassa Heinolan lähellä. Oli virkistävä meno, hiljaista kuin hautausmaalla ja kaunista kuin kuvakirjassa. Syynä reissuuni oli hyvä ystäväni, joka kolme kuukautta sitten jätti Helsingin hulinan ja pakkasi laukkunsa ja muutti synnyinseuduilleen. Itse kivenkovana kaupunkilaistyttönä en voinut käsittää miksi joku nuori ihminen asuu mielummin keskellä ei mitään, kuin kaiken elämän lähettyvillä.
 Matkani Hartolaan avasi silmäni totaalisesti. Ystävälläni on Hartolassa tukku ystäviä, tutut kulmat, kuppilat, perhe, kaikki. Miksei niitä voisi Helsingistäkin löytää? Voihan ne, toki, mutta itse totesin, että kun kerran johonkin paikkaan oikein kiintyy, niin siellä se koti on koko lopun elämän. Sitä ystävänikin sanoi. Ei Helsinki tunnu kodilta samalla tavalla kuin Hartola, kun jokaista vastaantulijaa saa moikata 2000 asukkaan pikkukylässä, jossa kaikki ainakin tietävät kenen perheestä olet tai kenen ystävä tai työkaveri olet.
 Samaistun siihen tunteeseen, kun kävelen pitkin Runebergin katua auringonpaisteessa ja muistan ulkoa jokaisen baarin ja vaateliikkeen ja kaupan joka vastaan tulee. Minun kotini on Helsingin Töölössä ja ystäväni Hartolassa. Nyt on aika minunkin vain hyväksyä se fakta.

Tältä näytti minun reissuni Hartolassa: