Tyylikästä(kö?)

Kävelin tänään kaupungilla ja totesin, ettei minusta tule muodikasta ihmistä. En edes parhaalla tahdollani kykene seuraamaan muodin uusimpia villityksiä tai saatika shoppaamaan siihen tahtiin, että saavuttaisin "muotitietoisen" arvonimen. Oma tyylini on aina ollut hillitty ja vähän sellainen, että no laitetaas päälle vähän sitä mitä kaapista löytyy ja vaatteita ostaessani harvoin mietin asukokonaisuuksia, vaan kokoan ne fiilispohjalta varttia ennen kuin pitäisi olla ovesta ulkona. Ehkä se seikka on osittain säästänyt minut niiltä "tyylimokilta" mitä kaupungilla kulkiessani näin:

- Neonvärit; joo, voivat toimia piristyksenä jossain asukokonaisuudessa, mutta neonoranssi läpinäkyvä harsopaita yhdistettynä neonpinkki-vihreään minihameeseen ja turkooseihin legginseihin ei vaan näytä kovinkaan harmoniselta. Sitäpaitsi kaikki vastaantulevat tietävät, että sinulla on rinnat ja käytät rintaliivejä, mielestäni kumpiakaan ei tarvitse esitellä.

- Pitsi; voi joo olla kiva juttu, mutta liikaa on liikaa. Minusta on hassua, jos joku haluaa verhota pikkuiset mustat alusvatteet mummon vanhaan pöytäliinaan.

- Liian pienet vaatteet. Istuvat vaatteet erikseen, mutta että liian pienet. Ps. Rintasi eivät näytä isommilta vaikka ne puristuisivatkin liian pienen paidan sisuksista ulos. Ja edelleen jokainen vastaantulija tietää, että sinulla on rinnat, vaikka ne olisikin peitetty vaatteilla. Kai sitä pitää jotain yllätyksiä jättää sinne makuuhuoneenkin puolelle?

- Farkkushortsit, minimalliset, taskut repsottaen "lahkeiden" reunoilta. Not cool in my opinion. 

Enkä tietenkään väitä, etteikö edellä mainituista vaatekappaleista voisi saada kelpoa asukokonaisuutta, mutta jotenkin ihmetyttää että käyttävätkö ihmiset oikeasti tietynlaisia vaatteita vain siksi että ne ovat niin sanotusti muotia? Ehkä en vain ymmärrä muotivillityksiä, kuten en ymmärrä sitäkään että miksi legginsejä käytetään housujen asemasta. 

Lisäksi bongasin keskustasta ihmisiä joilla ei ole mitään tajua joukkoliikennekäyttäytymisestä. Päästäkää ne lastenvaunut äiteineen ulos metrosta ennen kuin ryhdytte joukkoryntäykseen ja kilpailemaan istumapaikoista! Jooko? Noin niinkuin yleisesti ottaen ruuhkametroon/ratikkaan/bussiin mahtuu paljon näppärämmin uusia ihmisiä kun päästää edelliset matkustajat ensin ulos. 

Vaahtokarkkiperjantai

Vaahtokarkit ovat valmiit. Reseptin lainasin täältä. Sulaan liivatteeseen lisäsin vielä n. 1/3 teelusikkaa vaniljaa ja käytin hunajaa glukoosin sijaan, joka toi ihana hunajaisen maun karkkeihin.

Viisi vinkkiä vaahtokarkkien valmistukseen:

1. Älä pidä mustia vaatteita kun teet vaahtokarkkeja. Tomusokeri pöllyää. Paljon. Ja vaikka olisit kuinka varovainen, tomusokeri pöllyää. Ihan oikeasti.
2. Kun vaahtokarkkisi ovat kuivuneet pellillä muutaman tunnin ja olet kieritellyt ne tomusokerissa, kuiva pullasuti on oiva väline ylimääräisen tomusokerin "lakaisemiseen" vaahtokarkin pinnalta.
3. Kun sulatat liivatteita, käytä mahdollisimman pientä astiaa. Oma liivatteeni jäi kaiketi suurimmaksi osaksi astiaan ja vaahtokarkeista tuli aavistuksen littanoita.
4. Lämpömittari on paras ystäväsi. Varsinkin sellainen joka piippaa tietyn lämpötilan saavutettuaan.
5. Älä hätäile. Itsellä meinasi paniikki iskeä kun yritin vaahdottaa valkuaisia ja sekoittaa sokeria ja liivatetta yhtä aikaa. Valkuaisvaahto pystyy odottamaan pari minuuttia.

Valmiit herkut odottamassa syöjäänsä.

Vaahtokarkkitankoja ja palloja kuivumassa maissitärkkelys-tomusokeriseoksen päällä. Ennen kuin alkaa leikkamaan noita tankoja kappaleiksi, kannattaa siivilöidä tomusokeria päälle.

Suosittelen tällaisen hankkimista. Itse shoppasin tällaisen paistomittarin Anttilasta hintaan 22,95, vuoden takuu, ajastin, hälytysääni tietyssä lämpöasteessa ja sopii makeisille, pihveille, kalalle yms. eli kestää kuumaa todella hyvin.

Ensi kerralla aion värjätä vaahtokarkit ja kenties harjoitella vaahtomassan pusottamista hauskan muotoisiksi. Aion vielä jonain päivänä myös kokeilla jonkun marjajauheen, esimerkiksi karpalon lisäämistä valmiiseen vaahtomassaan ennen pursotusta. Uskon, että kirpeä marja antaisi mukavan säväyksen muuten niin makeaan herkkupalaan.

Suomi maailman ruokalistalla

En ole koskaan arvostanut suomalaista keittiötä samalla tavalla kuin esimerkiksi italialaista tai intialaista keittiötä. Uskon, että suurin osa suomalaisista (itseni mukaan lukien) on sokeita sille, kuinka hienoja ja maukkaita ruokia mielletään maailmalla suomalaisiksi ruoiksi. On hienoa, että suomalaista keittiötä yritetään tehdä tutuksi myös kansainvälisellä tasolla.

Koin herätyksn eilen kun katselin Andrew Zimmernin luotsaamaa Bizarre foods ohjelmaa. Sarjassa oli tottakai suomijakso kyseessä ja ruokia syötiin sekä Helsingissä että Oulussa asti. Erityisesti suomalainen perus pottu sai suuresti kehuja osakseen: Zimmern kehui, ettei ole koskaan syönyt yhtä hyviä perunoita kuin mitä suomessa sai. Jaksossa tutustuttiin myös veripalttuun, verimakkaraan ja poroon, lakkahilloon, sekä tottakai vierailtiin Hans Välimäen keittiössä.
Mielenkiintoni herätti eniten kotijuusto tai toiselta nimeltään leipäjuusto. Tuo ihana hampaissa "natiseva" herkku jota syödään lakkahillon kanssa. Pakko kokeilla! Kaivon reseptinkin valmiiksi internetin syövereistä kotikokki.net sivulta, tässä se on:

3 litraa maitoa (voi käyttää rasvatonta-, kevyt- tai täysmaitoa)
2 teelusikkaa juuston juoksutinta (saa apteekeista tai hyvinvarustelluista kaupan juustohyllyistä)
n. 2 tl suolaa

- Maito lämmitetään kädenlämpöiseksi ja siihen sekoitetaan juoksute.
- Annetaan maidon seistä lämpimässä paikassa (esim. lämmin vesihaude/ennen vanhaan uuninpankolla) n. 30-60 minuuttia kunnes maito on hyytynyt.
- Lämmitä juustomassaa n. 50-60 asteeseen, leikkele saostumaa samalla ristiin rastiin veitsellä. Nosta kattila pois liedeltä kun heraneste on täysin eronnut massasta ja massa alkaa painua kattilan pohjalle.
- Jäähdytä hieman.
- Kaada hera pois kattilasta, lisää suola ja laita juusto tiheään siivilään valumaan hetkeksi, jotta lähes kaikki hera saadaan pois
- Voit paistaa juuston uunissa (275-300 astetta) leivinpaperin päällä uuninpellillä, tai kuten Bizarre foodsissa avotulella puulaudan päällä tai oikeassa leivinuunissa vuoassa, kunnes juusto on kauniin ruskea (tummemmat täplät kuuluvat asiaan).

Tarjoilutapojakin on monia: lakkahillon tai tuoreiden/pakastelakkojen kanssa, tai paloiteltuna kahvin joukossa tai kahvin kanssa.

Vastapainoksi idylliselle suomikuvalle tutustuin myös No reservations sarjaan. Anthony Bourdainin suomijakso esitti Suomen aika inhottavana paikkana. Jakso oli kuvattu talvella, jakson aikana käytiin jossain Kalliossa kälyisessä saunassa, juotiin paljon Koskenkorvaa ja pöytäviinaa, sekä käyttiin kuppaamassa pahat veret pois. No reservations sarja esitti Suomen kylmänä ja pimeänä maana, jossa ihmiset tekevät itsemurhia ja dokaavat jatkuvasti saunassa syöden makkaraa.

Noh, ainakaan kummassakaan sarjassa ei väitetty, että Suomessa elää jääkarhuja tai että poroja käytetään samalla tavalla kuin keltaisia takseja New Yorkissa.

Perjantailisäys:
Leipäjuusto on nyt uunissa ja lisäksi lämpömittarin hankittuani innostuin tekemään vaahtokarkkeja. Keittö näyttää tältä:

Loppu perjantai-ilta meneekin sitten siivoillessa ja kotitekoisia herkkuja nautiskellessa!

Tilannekatsaus

Viime aikoina esillä on ollut monia asioita, joista olen halunnut kirjoittaa tänne. Olisin äitienpäivänä halunnut kehua maasta taivaaseen oman äitini, niin kuin teki myös moni muu bloggaaja. Olisin halunnut kirjoittaa siitä miten tein sitruuna-mansikkajuustokakkua ja valkoisia sokerililjoja kakkuun koristeeksi ja miten bussipysäkillä täysin tuntematon nainen antoi mukaani kimpun ruusuja, kun päätteli kakusta, että tässähän on tyttö menossa äitiään tapaamaan.

Meinasin kirjoittaa myös vuodatuksen siitä kuinka A girl with a dragon tattoo elokuva on vain pieni pintaraapaisu siitä maailmasta, jonka Stig Larsson rakensi Tyttö joka leikki tulella kirjassaan. Ja kuinka tylsää on katsoa elokuvaa, joka sijoittuu Ruotsiin ja käsittelee ruotsalaisia ihmisiä, mutta näyttelijät eivät osaa edes lausua paikkojen nimiä uskottavasti. Ja kuinka henkilöhahmot ovat jotenkin kuorittuja ja mitättömiä ja miten ylipäätään huonosti kyseinen elokuva on tehty.

Halusin myös kirjoittaa kuinka tuli kipeäksi keskellä kevättä. Minulla hyvin harvoin särkee päätä, mutta nyt jostain syystä eilen ohimoitani jomotti kuin joku olisi vasaralla iskenyt aivoihini kerta toisensa jälkeen. Menin sitten lääkäriin ja sain kaksi päivää sairaslomaa. Luulin kipeän kurkkuni johtuvan vain siitä että en ole astmalääkkeeni jälkeen kurlannut vedellä kunnolla, vaikka ilmeisesti jokin viirus on minuun iskenyt. Lämpöä oli myös hieman.

Leipäkone on myös ollut kovassa käytössä ja olen muutenkin kokkaillut: kotitekoisia pinaattilettuja, kanaa, pottumuusia, erilaisia kasvispastoja... Lista jatkuisi loputtomiin. Harvemmin kokkailen reseptien mukaan, joten tarkkoja reseptejä minulla ei ole jakaa kanssanne. Äitäni lainaten: reseptit ovat suuntaa antavia ohjeita.

Olin vuosi sitten kesällä töissä kotihoidossa kodinavustajana. Autoin mummoille ja papoille vaipat jalkaan ja lääkkeet nassuun ja aamupalalle, joskus autoin suihkussa tai kauppa-asioissa ja joskus vaan juteltiin. Erään vanhuksen elämänohje on pyörinyt mielessäni viime aikoina usein. Hän sanoi lähes joka tapaamiskerralla "minä olen elänyt niin kuin hyvältä tuntuu ja se on minun pitkän elämäni salaisuus". Näissä tunnelmissa aamukahvin sijaan korkkaankin tänään aamufantan ja käperryn sohvannurkkaan lukemaan Hunter Thompsonin Pelon valtakuntaa.

Hirvi - tarina toisesta mahdollisuudesta

Kävin eilen Valtimonteatterissa katsomassa teatteri Toivon esittämän Sari Peltoniemen romaaniin Hirvi perustuvan näytelmän. Kuten arvata saattaa, yksi päähenkilöistä oli kuin olikin Hirvi, joskaan ei sanan perinteisessä merkityksessä. Näytelmä kertoi prinsessasta, jonka kuningas lähetti metsään asumaan tiettyjen sattumusten jälkeen. Sopiva sekoitus satumaailmaa ja realismia ihmisen ahneesta luonteesta maustettuna hauskoilla hahmoilla ja osaavilla näyttelijöillä. Mieltä lämmitti myös muistot omista teineilyajoista ja muistelinkin kahlanneeni läpi Peltoniemen tunnetuimmat kirjat.

Näytelmä sai minut ajattelemaan omaa ehdottomuuttani tietyissä asioissa. Olen monella tapaa itsepäinen ja itsekeskeinenkin tyyppi. Arvostan muissa suoraselkäisyyttä ja "sanansa mittaisia" ihmisiä. Jos lupaan hoitaa jonkun asian, esimerkiksi vaikka kakun tai siivousoperaation, hoidan asiat varmasti. Suututtaa, kun huomaa ihmisten puhuvan ohi suunsa ja tekevänsä tyhjiä lupauksia, esimerkiksi muuttomiehiä ilmoittautuu aina viisinkertainen määrä siihen nähden kuinka moni sitten onkaan lauantaiaamuna kymmeneltä laatikoita kantamassa.

Hirvi palautti taas mieleen kuinka tärkeää ja olennaista onnistuneiden ihmissuhteiden kanssa onkaan antaa anteeksi pyytämättä, ja kuinka tärkeää on muistaa myös ne hyvät teot ja asiat joita ihmisuhteet pitävät sisällään. Varsinkin niinä hetkinä kun kuulet taas ne samat kootut selitykset, joita selittäjäkään ei edes itse usko.
Lisäksi näytelmä laittoi miettimään ihmisenä kasvamista ja sitä kuinka tärkeää kasvaa omaksi itsekseen, eikä sellaiseksi, joiden luulee muiden itsestään haluavan.

Hirven innoittamana täysillä taas kevättä kohti. Olen päättänyt ihmissuhteitteni lisäksi alkaa hoitaa paremmin blogiani ja jätän sitten televisionkatselun ja imuroinnin vähemmälle. Ikkunoita en aio pestä. Onko vapaaehtoisia siihen hommaan? Vastapalvelukseksi saa toivoa jotakin.