Suosi ulkomaista

Helsingin jäähallilla noin kello 21:30 tunnelma on jännittynyt, ihmiset parveilevat kapeilla käytäville etsien omaa istumapaikkaansa. Uskaliaammat yrittävät permannolle ilman asianmukaista lippua. H-hetki lähestyy! Kymmenen vuoden tauon jälkeen kaikkien rakastama Ultra Bra on nousemassa jälleen lavalle. Ihmettelen itsekseni, miksi yksi katsomoista on täysin tyhjä ja miksi monissa katsomoissa on useita rivejä tyhjiä istuimia? 
Show alkaa ja muusikot juoksevat lavalle. Heikko valo rähjätää käyntiin ilman sen suurempia esittelyitä. Permannolla heiluu 90 luvun puolivälistä karannut armeijanvihreä UB lippu. En olisi villeimmissäkään unelmissa osannut odottaa vastaavaa biisilistaa:


1. Heikko valo
2. Savanni
3. Haikara
4. Ilmiöitä (kun tyttö ei juo hän on varmaankin raskaana)
5. Musta, niljaisten lehtien kaupunki
6. Pärnu
7. Tyttöjen välisestä ystävyydestä
8. Hei kuule Suomi
9. Älä soita tänne enää koskaan
10. Lähetystyö
11. Vesireittejä
12. Hauki
13. Sinä lähdit pois
14. Minä suojelen sinua kaikelta
15. Kahdeksanvuotiaana


Itselleni erityisen tärkeänä koen Pärnun, Vesireittejä, Älä soita tänne enää koskaan. JOS olisin saanut vaikuttaa listaan, olisin valinnut Haikaran tilalle Ken Saro-Wiwan ja Lähetystyön tilalle Poika vuoden takaa. Muistan elävästi kuinka teininä otti päähän kuinka vanhemmat eivät päästäneet Ruisrockiin tai Ilosaareen. Sitten kuunneltiin kavereiden kanssa koti-iltoina radiosta nauhotettuja C-kasetteja ja lainattiin isosiskoilta CD-levyjä. 
Kaikessa nostalgiassa ja livemusiikin huumassa, en voinut ajatella muuta, kuin että Terhi Kokkonen saattaa hyvinkin olla maailman kaunein nainen.

Winter survivor

Suomen talvi. Huh huh. Siinä otetaan mittaa miehestä ja naisesta myös kaupunkioloissa. Lunta tai räntää sataa välillä vaakasuoraan ja pakkanen paukkuu täällä etelässä pahimmillaan -20 asteen paikkeilla. Ei ole helppoa ei, varsinkin tyylikkään ja käytännöllisen varustuksen löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Kaupat tursuilevat ohuita keinokuitutakkeja, joista hyisen raikas merituuli puskee läpi helposti. Pahimmillaan italialaisvalmisteisissa "talvikengissä" on tasaiset pohjat, piikkikorko ja vuoresta ei tietoakaan. Mutta kukapa tahtoisikaan pukeutua haalariin tai siihen 70 luvun neonväriseen toppapukuun? Ehkä sitten, kun on se -30. 

Kaksi kuukautta sitten ostamistani talvikengistä lähti pohja irti heti kun tuli pakkasta. Hemmetin kiinalaiset! Ettekö voineet suunnitella kenkiänne pakkasenkestäviksi? Kahlasin sitten läpi K-kengät, Anttilat, Biancot, Ziot, Andiamot, Eccot yms. Helsingin keskustasta, mutta tulos oli superlaiha: talvikengät ovat järjestäen joko rumia tai hengenvaarallisia. Vagabondin mallistosta löysin kovin tyylikkäitä, mutta epäkäytännöllisiä ja turhia. Kaikki lämpimät ja kunnollisilla pohjilla varustetut maksoivat 150€ ja siitä ylöspäin ja olivat aivan totaalisen kamalia.

Maani myyneenä naisena kävelin viimeiseen kauppaan: Nilson. Menin shoppailusta turtuneena suoraan myyjän puheille ja sanoin: "Haluaisin lämpimät, vedenpitävät, tyylikkäät mustat naisten talvikengät alle 100€ hintaan." Myyjä kysyi kokoani ja toi minulle tällaiset kengät:

Ne ovat täydelliset! Suosittelen kaikille Legero merkkisiä naisten jalkineita, mukavuus ja hengen säilyminen on taattu. Gore-Tex pinnoite pitää varpaat kuivina räntäsäässäkin ja kunnollinen röpelöinen pohja pitää sinut pystyssä jäisillä keleillä. Pieni kiilakorko tuo sen naisellisuuden ja sirouden, ilman että olet välittömässä vaarassa mätkähtää pyrstöllesi heti ensimmäiseen jäiseen kohtaan.

Olen ikuisesti kiitollinen tuolle Nilsonin myyjälle, joka pelasti henkeni uuvuttavan shoppailureissun jälkeen.

Helsinkiläisiä kulmakuppiloita osa 3

La Torrefazione cafe & roastery
Aleksanterinkatu 50, 00100 Helsinki
avoinna ma-pe 7:30-20, la 9-19, su 11:30-17:30


Aleksanterinkadulta ovesta sisään ja portaat ylös. En edes tiennyt siinä kohtaa Aleksanterinkatua olevan edes ravintola/kahvilatilaa, ja koko pienen elämäni aikana olen ko. katua sahannut edes takaisin varmaan tuhansia kertoja. Jo heti ovella mainitaan kahvilan ohessa olevasta kahvipaahtimosta. Oletin, että viimeistään portaiden yläpäähän mennessä nenääni tulvahtaisi mahtava vastapaahdetun kahvin aromi - vaan ei. Kahvia paahdetaa yhtenä, maksimissaan kahtena päivänä viikossa.
Ensivaikutelma ei ole kovinkaan mukava. Baristatyttö ei edes katso silmiin vitriinin takaa, eikä hymynkareesta ole tietoakaan. Pääbarista pyyhkii espressokonetta hellin ottein. Paikka on täytetty jakkupukuihin ja pikkutakkeihin pukeutuneilla ihmisillä. Hintaluokka ei silti ole päätä huimaava, cappuccino 3,20€. Latte taisi olla 3,50€, lounassalaatin saat vajaalla yhdeksällä eurolla. Tilaan cappuccinon mukaan. Pääbaristaltakaan ei hymyä tipu, ei kiitosta, ei mitään. Henkilökunta jätti todellä kylmäksi tällä kertaa. 
Kaiken pelasti kahvi! Ensimmäinen suullinen cappuccinoa oli täyteläinen ja uskomattoman pehmeä. Ja mikä vaahto! Aaah, olin kuin taivaissa ja heti alkoi kaduttaa; MIKSI OI MIKSI en ottanut suurinta ämpärillistä cappuccinoa, mikä koko paikasta löytyy! Ei ihme että tuo pääbarista, joka cappuccinoni teki, on 2012 Suomen baristamaajoukkueen kapteeni. Miekkonen on kyllä paikkansa ansainnut. En ole kuuna päivänä elämässäni juonut niin taivaallisen hyvää ja täyteläistä kahvia.


Mikäli kahvi ei olisi maineensa veroista, en suosittelisi paikkaa. Mutta koska kahvilaan mennään pääsääntöisesti juomaan kahvia - aivan käsittämättömän, uskomattoman, taivaallisen hyvää kahvia - ei hymyttömyys ole anteeksiantamatonta. Henkilökunnan hymyttömyys oli kova isku, sillä itse pyrin hymyilemään joka hetki ja hymy on omasta mielestäni suuri osa kahvilan ilmapiiriä ja viihtyvyyttä. Se tunne, kun vieras ihminen hymyilee sinulle avoimesti viestii, että olet aidosti tervetullut. Palvelu oli kyllä ihan asiallista, mutta mielestäni niin loistavan kahvin valmistamisen ei tarvitsisi olla niin vakava juttu!

Helsinkiläisiä kulmakuppiloita osa 2.

Lauantaiaamuna herätessä suussa maistuu eilisen illan kuohuviini ja A. kuorsaa vielä kahden aikaan täyttä päätä. Totesin, että nyt tarvitaan tyttöseuraa! Soitinpa sitten E:lle ja tapasimme Kampin keskuksessa kolmen aikaan. Kurniva nälkä massussani päätin että eilen nauttimani huonon ruoan ja juoman kompensoimiseksi pidän tänään salaattipäivän. E:n ehdotuksesta lyllersimme Johto Cafehen Kampin keskuksen 5. kerrokseen. 
Voi mikä hullunmylly meitä siellä odottikaan! Seitsemästä työntekijästä 3 ihmistä lappasi salaattiannoksia täyttä häkää lautasille, yksi valmisti kahveja, yksi oli kassalla, yksi tiskasi ja yksi keräsi tiskiä. Ilmeisesti kenelläkään ei ollut hajuakaan kuka jonottavista asiakkaista oli tilannut mitäkin. Tarjottimia oli rivissä kymmenkunta, osa varustettuina kahvikupeilla ja numerolapuilla, osa tyhjiltään, osa salaattilautasen kanssa. Kassamies kysyi aina asiakkaalta mitä hän oli tilannut.  Tiskarityttö kävi aina välillä salin puolella päivittelemässä kaaosta. Osa kahveista tarjottimilla jäähtyi kun kukaan työntekijöistä ei tiennyt kenen kahvi on mikäkin ja jouduin omaa latteani oikein vahtaamaan, sillä kahvityttö meinasi antaa sen toiselle asiakkaalle. 
Salaattivitriini oli yhtä kaaosta: pyysin vihersalaattipohjan artisokan sydämillä, aurinkokuivatulla tomaatilla, maissi-tuorekurkkuseoksella ja yrttiperunoilla, kastikkeeksi valitsin pestokastikkeen. Kaikkia aineksia, joita olisin voinut valita salaattiin en edes ulkonäöltä tunnistanut, eikä missään lukenut mitä kastikkeeseen peitetyt ruskeat palat ovat. Myyjäkään ei ollut innoissaan kertomassa mitä posliiniastia sisälsi, kiire kun oli. Jostain syystä salaattiini oli eksynyt myös ananaslohko. Mitä jos olisin ollut pahaa aavistamaton ananasallergikko ja kuollut siihen paikkaan? Välikommenttina huomautan, että ananas ja aurinkokuivattu tomaatti ei todellakaan sovi yhteen. 
Artisokan sydämet oli suoraan säilyketölkistä, maistui lähinnä suolalta. Yrttiperunoissa oli yrttejä vain nimeksi. Pestokastike oli suolaista ja klimppinä keskellä salaattia. Maissia oli riittosasti, tuorekurkkua sain yhden palan. Salaattipohjan salaatti oli vähintäänkin nuutuneen näköistä. 
E otti salaattipohjan pastalla, täytteeksi fetaa ja barbeque kanaa, kastikkeeksi valkosipuli. Hänen mukaansa pasta oli hivenen kuivakkaa, "feta" oli jotain Lidlin kreikkalaistyyppistä mautonta kuutiota ja barbequekana onnistunutta. Kastike haisi valkosipulilta pöydän toiselle puolelle, joten voi olla että kastikkeeseen on vahingossa sujahtanu muutama ylimääräinen kynsi. E:n juoma eli omena makusooda oli juuri sitä mitä luvattiinkin: soodavettä ja omenaesanssia. 
Oma latteni oli keskiverto lattea, vaahtoa oli n. 0,5cm kerros ja sekin oli hyvin vetelää vaahtoa. Kermaisuudesta ja täyteläisyydestä ei ollut tietoakaan. Asiakaspalvelusta ei tietoakaan, en nähnyt yhdenkään työntekijän edes yrittävän hymyillä. Koko lystistä sain pulittaa 13,10. Todennäköistä on, etten toista kertaa mene enää, sillä salaatti ei ollut niin hyvää, ettäkö sitä jäisi kaipaamaan ja yhtä hyvää kahvia saa Ärrän automaatista. 

Helsinkiläisiä kulmakuppiloita osa 1

Itsekin kun olen alalla, olen luonnollisesti kiinnostunut kahvilakulttuurista. Blogiini aion kerätä helsinkiläisä kahviloita, kunhan vaan töiltäni ehdin käymään.  Ehdotuksia otetaan vastaan. Onko sinulla jotakin omaa lempparikahvilaa? Oletko itse enemmän trendikahvilan perässä, vai kotikutoisen mummolatunnelman ihastelija? Minä itse olen kaikkiruokainen kahvinjuoja, pääasia on se, että kahvi on tuoretta ja espresso tujua.


Tänään kävin hakemassa Brooklyn Cafesta laten mukaan. Ystäväni ja tuttuni ovat kehuneet kovasti kyseistä paikkaa.


 Brooklyn cafe, Fredrikinkatu 19. Avoinna 6.30-20.00
+ Nuorten naisten juuri avaama kahvila.
+ Jo heti ovelta voit haistaa vastapaistetun bagelin, jonka saa täytteillä tai ilman, sipulilla tai maustamattomana
+ Hintataso kohtuullinen; espresso 2€, pienpaahtimon suodatinkahvi 2,50€, cappuccino 3€
+ Palvelu erittäin ystävällistä
+ Sisustettu hyvällä maulla, ei liikaa härpäkkeitä, kotoisa tunnelma
+ Tilaamani cafe latte (3,50€) taivaallisen kermainen, hyvä, pehmeä, täyteläinen
+ Sijainti: Viiskulmassa ratikka nro 3:n pysäkkiä vastapäätä


- Palvelua sai vain englanniksi. Myyjä ei ymmärtänyt suomeksi lausetta " Cafe latte mukaan, kiitos "
- Smoothiet ja pirtelöt kovin kalliita, alkaen 6€
- Makeana syömisenä mainittu ainoastaan brownie, jonka ulkonäkö ei houkutellut maistamaan
- Täytetyistä bageleista ei menussa mainittu kasvisvaihtoehtoa; tarjolla kalkkuna tai parmankinkku
- Kahvilassa sisällä lämmintä n. +30 astetta. Talvitakki päällä lattea odottaessa tulee Hiki isolla H:lla
-Googletettaessa ei löytynyt kahvilan omia nettisivuja

The grand opening

Blogi, blogi, blogi, blogi, blogi, blogi, blogi, blogi.

Lukiossa kirjallisen ilmaisun opettajani neuvoi aina, että jos tekstiä ei ala tulla, tulisi alkaa kirjoittaa yhtä, sitä ensimmäistä sanaa mikä mieleen juolahtaa, koska ennen pitkää se yksi sana muuttuu joksinkin muuksi. Kiitos tästä neuvosta, Eva.

Ensimmäisessä blogitekstissä tulisi kaiketi esitellä itseään ja kertoa mitä aiheita blogini tulee käsittelemään; no minua tietenkin! Internetin syvyyksissä tästä blogista tulee Ia Zone, eli minun oma vyöhykkeeni, joka käsittelee minua, itseäni, tekemisiäni ja mielipiteitäni. Olen hyvin ruoka & juoma orientoitunut ihminen, olen työskennellyt ravintola-alalla lähes kuusi vuotta, vapaa-ajallani teen ruokaa, leivon, pelaan kortti- ja lautapelejä, löhöän, tuijottelen viattomia ohikulkijoita kahviloiden ikkunoista, harrastan tekotaiteellisuutta, luen kirjoja, katson tvkaista.fi sivustolta vanhoja tv-ohjelmia, sillä en omista televisiota. Tiedossa siis sokerikoristeita, kakkuja, ruokaa, juomaa, yleistä höpinää. 

Kirjoitusvirheistä ja vääräoppisesta suomenkielestä pyydän ja toivon mahdollisien lukijoideni huomauttavan! Toisilla ihmisillä on alter egoja kuten Supermies, Hämähäkkimies, Batman, mutta minun huippusalainen alter egoni on nti Kielipoliisi. Pilkun raiskaaminen on kompastuskiveni, joten huomautattehan jos lauseeni venyvät jatkuvast ylipitkiksi, tuskallisesti luettaviksi rimpsuiksi. Blogini tavoitteena on siis kehittää äidinkielen osaamistani ja tekstin sujuvuutta priimatasolle. 

Jääköömme siis kaikki, minä mukaanlukien innolla odottamaan mitä seuraava blogitekstini keksiikään!