Sitruunamarenkipiiras mansikoilla

Herkku, jota en ole koskaan aikaisemmin kokeillut. Nyt se on tehty ja hyväähän se oli. Ehkä kuitenkin pohjaan sopisi paremmin joku enemmän murumainen pohja, jossa olisi ehkä manteli- tai pähkinärouhetta, joka toisi lisää pureksittavaa piiraaseen.

Pohja:

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
180g voita
1/2 dl vettä

Vehnäjauhot, sokeri ja voi nypitään keskenään karkeahkoksi muruksi. Lisätään vesi ja sekoitetaan rivakasti tasaiseksi massaksi. Painellaan kevyesti vuoan pohjalle, voit tehdä pienet reunat pohjaan, niin kiisseli ei pilkistä marengin alta. Paista 200 asteessa n. 15min.

Sitruunakiisseli:

2 1/2 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä
1,5 dl sitruunanmehua (mielellään tuoreista sitruunoista, itselläni meni 1,5 situunaa)
5 keltuaista (säästä valkuaiset marenkia varten)

Laitetaan kattilaan kaikki ainekset yllämainitussa järjestyksessä. Sokeri ja vehnäjauhot kannattaa sekoittaa keskenään paakkujen välttämiseksi. Sitten vesi, mehu ja keltuaiset. Sitten vaan keittelemään kiisseliä. Kiisseli on valmista kun ensimmäinen kupla pulpahtaa pintaan. Suosittelen sekoittamaan koko ajan. Kiisseli paksuuntuu hyvin nopeasti. Voit kaataa kuuman kiisselin lämpimän tai kylmän pohjan päälle.

Marenki:
5 valkuaista
1,5 dl sokeria
Vinkki: Jos valkuaisiin pääsee tippa tai kaksi keltuaista, voit vielä kokeilla tilanteen pelastamista lisäämällä valkuaisiin n. 0,25tl suolaa. Suola myös nopeuttaa valkuiaisten kiinteytymistä, jos leivot kiireessä.


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi niin, että saat kulhon käännettyä ylösalaisin ja vaahto ei tipu kulhosta. Lisää sitten sokeri neljässä tai viidessä osassa pikku hiljaa ja vatkaa samalla ja jatka vatkausta vielä vajaa 5min, että marengista tulee ikään kuin sitkeää ja kiiltävää.
Halutessasi voit pursottaa marengin sitruunakiisselin päälle, mutta itse tykkään tuosta huolimattomasta marengin viskelystä kakun niskaan.
Marenkiin saa kauniin värin pienellä kaasupolttimella.

Tai sitten voit iskeä koko kakun uuniin 200 asteeseen noin viideksi minuutiksi.

Etana, etana, näytäppä sarvesi - onko huomenna pouta?

Turhautuneet ihmiset ovat lähetelleet satoja valituksia Ilmatieteen laitokselle ja muille poutaa povaaville tahoille. Joku oli tyhmyyksissään jopa jättänyt Ruisrock lippunsa käyttämättä sääennusteen takia. Itselläni on tapana vilkaista sääennustetta kyllä päivittäin, mutta en villeimmissä unelmissakaan uskoisi sataprosenttisesti edes itse Pekka Poudan ennustamia säitä.

Nykyajan ihminen on uusavuton ja ilmeisesti myös tehty sokerista, jos pikkuinen (tai isompi) kesäsade saa jäämään sohvannurkkaan. Ei ole huonoa säätä - on huonoa pukeutumista. Talvellakin on hyvä valita vähän isompi käsilaukku, jonne mahtuu ylimääräinen paita paukkupakkasilla. Muutama vuosi sitten festareille valitsin kengät, joista vesi pääsee mukavasti valumaan ulos. Vedenpitävä, ohut takkikaan ei ollut haitaksi.

Jos sää ei miellytä, niin ei se meteorologin vika ole. Vaikka kehittyneen tekniikan avulla sään ennustaminen saattaa ajatuksena olla yksinkertaista, niin ikävä kyllä kaikki perustuu loppupeleissä todennäköisyyksiin. Eli totuuksia säästä ei pysty antamaan.

Sateenvarjot mukaan ja hymyä huulille! Ja vielä rakasta äitiäni lainaten: "Sen minkä kesä kastelee, sen kesä myös kuivaa. Jos ei tämä kesä niin sitten ensi kesä."

Aina ei mene niinkuin Strömsössä

Kesäkakun tekeminen ei ole aina niin yksinkertaista. Ajattelin muistaa anoppini syntymäpäivää klassisella mansikka-kermatäytekakulla, mutta eihän se ollutkaan niin helppoa, varsinkin kun ajattelin kerman vaahdottaa sifonilla.

Tuloksena oli sulanutta kermavaahtoa imenyt vetinen kakkupohja, jonka päällä ja ympärillä oli surullisia mansikoita, jotka oli kerman sulamisen tuloksena ympäriinsä kakkulautasta. Maussa ei mitään vikaa, mutta perfektionistina kakun ulkoinen olemus ja koostumus olivat kerrassaan surkuhupaisat, etten halunnut viedä sitä anopilleni varsinkaan synttärikakuksi.

Kiroillen ja turhautuneena paineilin lähikauppaan hakemaan jäätelöä tai jotakin, mikä pelastaisi anoppini makeannälän. 

Kaupasta tarttui mukaan:

500g mansikkarasia

150g pensasmustikkarasia

2 dl kermaa

200g mascarponejuusto

1 kpl Rainbow torttupohja

Koko komeuden kasaamiseen meni n. 20 minuttia. Vaahdotin kerman ja lisäsin sen sekaan mascarponejuuston. Olen eilen keittänyt myös vadelmahilloa, jota sipaisin kostutetun torttupohjan päälle. Sitten mascarpone-kerma vadelmahillon päälle. Mansikat puoliksi ja asettelin ne täytteen päälle. Viimeisenä mustikat ja voilá!

Dignitas - arvokas kuolema

Viime päivinä lehtien otsikoissa on pyörinyt aihe, joka on aikaisemmin ollut jonkin sortin tabu yhteiskunnassa. Ylettyykö ihmisen oikeus päättää omasta elämästään siihen asti, milloin on hyvä aika jättää maallinen maailma ja kuolla? Asiaa käsitteli myös MTV3.doc sarja Dignitas jaksossa. Katsoin dokumentin eilen. Myös kesätyöpestini kotihoidossa vanhustyön parissa on saanut minut pohtimaan asiaa.

Kuvittele, että olisit 90-vuotias. Elämässä takana avioliitto, hyvä työura, muutama lapsi ja maksettu asuntolaina ja ehkä vielä kiva kesäasunto maalla. 60-vuotiaana olet sairastunut reumaan, joka on pikkuhiljaa tuonut pysyvän kiputilan kehosi jokaiseen niveleen. Lisäksi sinulla on vaikkapa sydämen vajaatoimintaa ja astma. Kevättalvella olet kaatunut ja murtanut lonkkasi, joudut sairaalahoitoon moneksi kuukaudeksi. Sairaalassa kun lonkkasi kuvataan, lääkärit bongaavat rintasyövän sattumalta. Haluatko leikkauksen? Vai haluaisitko mielummin päättää kärsimyksesi sen sijaan, että kävisit läpi pahoinvointia ja kipua aiheuttavat sytostaattihoidot ja leikkauksen ja sen jälkeen pahimmassa tapauksessa asua kotonasi vielä viidestä kymmeneen vuotta kivuliaana ja väsyneenä?
Toim. Huom. Kuvailtu tapaus on tuulesta temmattu, työpaikallani ei ole kyseisiä sairauksia sairastavia vanhuksia! Tai saattaa olla että joillakin on samoja vaivoja, mutta ei yllä olevaa kombinaatiota.

Itse kannatan ihmisen oikeutta päättää oma elämänsä silloin, kun elämä alkaa tuntua liian raskaalta ja kivuliaalta. Jos ihmisellä on tarpeeksi vaivoja ja sairauksia, en näe mitään moraalista estettä sille, etteikö lääkäri voisi hoitaa ihmistä avustamalla rauhalliseen ja kivuttomaan kuolemaan. Ymmärrän tuon kuolevan ihmisen läheisiä. Ei ole helppo luopua rakastamastaan ihmisestä, mutta toivoisitko rakastamasi ihmisen kärsivän viimeiset päivänsä, kuukautensa tai jopa vuotensa sen takia, että sinun ei tulisi ikävä häntä?

Lääketiede on kehittynyt niin paljon, että luonnollista kuolemaa harvemmat saavat enää kohdata. Tottakai kehittynyt lääketiede on huippuasia silloin, kun parikymppinen moottoripyöräilijä kaatuu ja hänet pelastetaan verensiirtojen ja leikkausten avulla. Mutta oma mielipiteeni on se, ettei ihmiselämää kannata pidentää enää sen jälkeen, kun ihminen ei koe elämäänsä elämisen arvoiseksi.

Mediassa on puhuttu paljon siitä kuka saa määrittää sen, milloin elämä ei enää ole arvokasta. Onko se lääkäri, psykologi, läheiset vai kuka. Mielestäni hoitotahtoon voisi hyvin lisätä rivin siitä, että mikäli henkilö joutuu vegetatiiviseen tilaan tai neliraajahalvaantuu tai plakkarissa on kolme perussairautta, jotka heikentävät elämänlaatua huomattavasti, tulisi mielummin saattaa henkilö rauhalliseen kuolemaan vuosien kituuttamisen sijaan.

Toivon todella, että ennen kuin itse tulen vanhaksi, lainsäädäntöä muutettaisi ja ihmiset saisivat itse valita kuolinpäivänsä.