Fratello torrefazione

Sifonilla keitettyä kahvia ja suhteellisen tuoreita muffineja.

Plussat ja miinukset:

+ Tuoretta kahvia Kaffan paahtimolta, hyvä valikoima eri kahveja

+ Isot kupi

+ Kohtuuhintaiset kahvit ottaen huomioon Kluuvin "hienohelma" imagon:

Sifonikahvi pieni/iso; 3,60/6€

Muffini 3,50€

+ Laaja kahvivalikoima espressosta flat whiteen

+ Kassahenkilö osasi suositella kahvia, kun pyyntönä oli pehmyt ja hedelmäinen kahvi

- Pitkä jono. Palvelu suht hidasta, yksi kassalla, muut häröilee ympäriinsä

- Pöydät pyyhkimättä, eikä astioita keräävä tyyppi edes kantanut rättiä mukana, jotta pyödät voisi pyyhkiä. Ei ole kiva kahvitella edellisen asiakkaan salaatinjämissä

- Kun jono on pitkä, niin käytävä tukkiutuu kokonaan. Ahdasta.

- Muffinien leivinpaperikääre ei miellyttänyt omaa silmääni. 

Kannattaa kyllä silti käydä tutustumassa, varsinkin silloin kun kahvihammasta kolottaa. Salaattiannokset ja leivät olivat myös houkuttelevan näköisiä.

Kesäkuvioita

Nyt kun kaikki on lyöty lukkoon, voin innokkaana julistaa: minulla on uusi kesätyö ja uusi vakkarityö! Hurjaa. Odotan innolla heinäkuuta, sillä silloin alkaa kesäsijaisuuteni Lauttasaaren kotihoidossa ruotsinkielisessä tiimissä. Pääsen taas kuuntelemaan vanhempien (ja viisaampien) ihmisten juttuja työn merkeissä samalla kun koen tekeväni tärkeää ja hyvää työtä.

Elokuussa aloitan HYY:n uudessa kahvila-kirjakaupassa. Vuorikadulle avataan uusi paikka ja kaikki lähtee aivan nollasta! Kuinka jännittävää. Tapasimme eilen uusien työkavereiden kanssa ja kaikki vaikuttaa todella lupaavalta. Lisäksi kuulin, että kahvimme tulevat Kaffa Roasteryltä. Namm. En olisi parempaa voinut toivoa.

Muuta kesäohjelmaa on maakuntamatkailua ja ehkä piipahdus Ruotsissa sukulasristeilyllä mikäli työvuorot antavat myöten.

Hieman haikeana kyllä vietän viimeisiä päiviäni Kakkugalleriassa. Vaikka leivoksia on tullut syötyä, niitä tulee taatusti vielä ikävä!

Tilannekatsaus

Viime aikoina esillä on ollut monia asioita, joista olen halunnut kirjoittaa tänne. Olisin äitienpäivänä halunnut kehua maasta taivaaseen oman äitini, niin kuin teki myös moni muu bloggaaja. Olisin halunnut kirjoittaa siitä miten tein sitruuna-mansikkajuustokakkua ja valkoisia sokerililjoja kakkuun koristeeksi ja miten bussipysäkillä täysin tuntematon nainen antoi mukaani kimpun ruusuja, kun päätteli kakusta, että tässähän on tyttö menossa äitiään tapaamaan.

Meinasin kirjoittaa myös vuodatuksen siitä kuinka A girl with a dragon tattoo elokuva on vain pieni pintaraapaisu siitä maailmasta, jonka Stig Larsson rakensi Tyttö joka leikki tulella kirjassaan. Ja kuinka tylsää on katsoa elokuvaa, joka sijoittuu Ruotsiin ja käsittelee ruotsalaisia ihmisiä, mutta näyttelijät eivät osaa edes lausua paikkojen nimiä uskottavasti. Ja kuinka henkilöhahmot ovat jotenkin kuorittuja ja mitättömiä ja miten ylipäätään huonosti kyseinen elokuva on tehty.

Halusin myös kirjoittaa kuinka tuli kipeäksi keskellä kevättä. Minulla hyvin harvoin särkee päätä, mutta nyt jostain syystä eilen ohimoitani jomotti kuin joku olisi vasaralla iskenyt aivoihini kerta toisensa jälkeen. Menin sitten lääkäriin ja sain kaksi päivää sairaslomaa. Luulin kipeän kurkkuni johtuvan vain siitä että en ole astmalääkkeeni jälkeen kurlannut vedellä kunnolla, vaikka ilmeisesti jokin viirus on minuun iskenyt. Lämpöä oli myös hieman.

Leipäkone on myös ollut kovassa käytössä ja olen muutenkin kokkaillut: kotitekoisia pinaattilettuja, kanaa, pottumuusia, erilaisia kasvispastoja... Lista jatkuisi loputtomiin. Harvemmin kokkailen reseptien mukaan, joten tarkkoja reseptejä minulla ei ole jakaa kanssanne. Äitäni lainaten: reseptit ovat suuntaa antavia ohjeita.

Olin vuosi sitten kesällä töissä kotihoidossa kodinavustajana. Autoin mummoille ja papoille vaipat jalkaan ja lääkkeet nassuun ja aamupalalle, joskus autoin suihkussa tai kauppa-asioissa ja joskus vaan juteltiin. Erään vanhuksen elämänohje on pyörinyt mielessäni viime aikoina usein. Hän sanoi lähes joka tapaamiskerralla "minä olen elänyt niin kuin hyvältä tuntuu ja se on minun pitkän elämäni salaisuus". Näissä tunnelmissa aamukahvin sijaan korkkaankin tänään aamufantan ja käperryn sohvannurkkaan lukemaan Hunter Thompsonin Pelon valtakuntaa.

Hirvi - tarina toisesta mahdollisuudesta

Kävin eilen Valtimonteatterissa katsomassa teatteri Toivon esittämän Sari Peltoniemen romaaniin Hirvi perustuvan näytelmän. Kuten arvata saattaa, yksi päähenkilöistä oli kuin olikin Hirvi, joskaan ei sanan perinteisessä merkityksessä. Näytelmä kertoi prinsessasta, jonka kuningas lähetti metsään asumaan tiettyjen sattumusten jälkeen. Sopiva sekoitus satumaailmaa ja realismia ihmisen ahneesta luonteesta maustettuna hauskoilla hahmoilla ja osaavilla näyttelijöillä. Mieltä lämmitti myös muistot omista teineilyajoista ja muistelinkin kahlanneeni läpi Peltoniemen tunnetuimmat kirjat.

Näytelmä sai minut ajattelemaan omaa ehdottomuuttani tietyissä asioissa. Olen monella tapaa itsepäinen ja itsekeskeinenkin tyyppi. Arvostan muissa suoraselkäisyyttä ja "sanansa mittaisia" ihmisiä. Jos lupaan hoitaa jonkun asian, esimerkiksi vaikka kakun tai siivousoperaation, hoidan asiat varmasti. Suututtaa, kun huomaa ihmisten puhuvan ohi suunsa ja tekevänsä tyhjiä lupauksia, esimerkiksi muuttomiehiä ilmoittautuu aina viisinkertainen määrä siihen nähden kuinka moni sitten onkaan lauantaiaamuna kymmeneltä laatikoita kantamassa.

Hirvi palautti taas mieleen kuinka tärkeää ja olennaista onnistuneiden ihmissuhteiden kanssa onkaan antaa anteeksi pyytämättä, ja kuinka tärkeää on muistaa myös ne hyvät teot ja asiat joita ihmisuhteet pitävät sisällään. Varsinkin niinä hetkinä kun kuulet taas ne samat kootut selitykset, joita selittäjäkään ei edes itse usko.
Lisäksi näytelmä laittoi miettimään ihmisenä kasvamista ja sitä kuinka tärkeää kasvaa omaksi itsekseen, eikä sellaiseksi, joiden luulee muiden itsestään haluavan.

Hirven innoittamana täysillä taas kevättä kohti. Olen päättänyt ihmissuhteitteni lisäksi alkaa hoitaa paremmin blogiani ja jätän sitten televisionkatselun ja imuroinnin vähemmälle. Ikkunoita en aio pestä. Onko vapaaehtoisia siihen hommaan? Vastapalvelukseksi saa toivoa jotakin.

Kolmijalkaisuuden ongelma

Miehet. Elämän suola ja ilo. Minulla on monia miespuolisia ystäviä ja elämäni tärkeimmistä ihmisistä suurin osa on miehiä. Lapsuudessani olen asunut miesvoittoisessa taloudessa. Koen siis omaavani suht hyvät pohjatiedot siihen mitä miehiin tulee ja millaisia asioita miehet rekisteröivät mieleensä. Silti yhtä asiaa en ole saanut selville; miksi miesten mielestä on niin hankalaa olla vain ystävä naisen kanssa? Onko se pelkoa vihaisen poikaystävän kohtaamisesta vai toivoa siitä, että jos nyt kuitenkin pääsisi saman peiton alle vaikka ihan vaan kavereina?

Vaikka minulla on monia miespuolisia ystäviä, suhteeni heihin on erilainen kuin naispuolisiin. Naisille voin soittaa ja pyytää leffaan ilman mitään erikoista agendaa. Tiedän että miespuolisten ystävieni mielestä saattaisi olla omituista tai vaivaannuttavaa lähteä leffaan A:n naisystävän kanssa. Kahvittelu saattaisikin onnistua jonkun miespuolisen kanssa - kunhan se ois vaan se yksi kahvi ja siinä se, uskoisin.

Kolmijalkaisuuden ongelmaa todistaa myös eiliseltä eräs tapahtuma töistä. Hiljaisena aamuna mies tulee juomaan latten ja heittää siinä kassalla pienet small talkit. Ja minähän reippaana asiakaspalvelijana juttelen mukavia takaisin ja hymyilen nätisti. Hetken kuluttua mies tulee uudelleen kassalle ja alkaa tentata henkilökohtaisesta elämästäni infoa ja juttelee tenttaamisen lomassa mukavia. Mies tuntee samoja tyyppejä kuin minä ja A ja vaikuttaa kaikin puolin mukavalta ja fiksulta mieheltä, kunnes keskustelu on jatkunut siihen pisteeseen, että minun on pakko mainita A:sta ja A:n eilisistä syntymäpäiväkemuista, kun tämä mies utelee miten vietän vapaapäiväni. Kahdessa ja puolessa sekunnissa mies on siirtynyt takaisin pöytään näppäilemään älypuhelintaan. Miksei me oltaisi voitu olla vaan kavereita?

Minun ja A:n kavereille kokkasin synttäri-illallisen: kanaa, vuohenjuustopastaa ja tomaattisalaattia. Lisänä vielä tähkäpatonkia ja omatekemää pestoa!

Tarvitset: kanan rintafileitä, tuorepastaa, vuohenjuustoa, kermaa, valkoviiniä, kirsikkatomaatteja. Paljon mausteita.

Kana:
Kanat marinoidaan, itse pidin kanoja mausteöljyssä n. 4 tuntia jääkaapissa. Muistattehan, ettei marinadiin saa laittaa suolaa tai kana kuivuu! Nopeasti käytetään kuumalla pannulla että kana saa vähän väriä pintaan ja sitten n. 20min uunissa 200 asteessa.

Kastike:
Sipulia paistetaan pannulla, jotta se pehmenee. Lisätään valkoviini ja kiehautetaan. Lisätään vuohenjuusto ja sulatellaan varovasti. Lisätään kerma ja maustetaan hyvin.

Tomaattisalaatti:
Kirsikkatomaatit pilkotaan. Maustetaan balsamicolla, suolalla, pippurilla, tuoreella basilikalla, itse lorautin mukaan myös aurinkokuivattujen tomaattien purkissa ollutta öljyä. Annetaan maustua pari tuntia kylmässä ja nostetaan huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen tarjoilua.

Pesto:
Heitä blenderiin sopivasti kaikkea;
-aurinkokuivattua tomaattia ja sen öljyä
-basilikaa
-persiljaa
-cashewpähkinää
-parmesanjuustoa
-suolaa
-pippuria

Sopii leivän päälle, pastakastikkeeksi, sellaisenaan, salaattiin, mausteeksi.... Nam!
Ja jälkiruoaksi kakkua tietenkin!

Sitruuna-appelsiinitäyte täytekakkuun:
200g tuorejuustoa
2 dl kermaa
1 appelsiinin puristettu mehu
lemono curdia maun mukaan

Notkistetaa juusto appelsiinimehulla. Vaahdotetaan kerma ja sekoitetaan juustoon. Lisätään lemon curdia maun mukaan. Sopii hyvin vaalealle kakkupohjalle, jolle on sivelty omakeittämää vadelmahilloa! Kyseisestä ohjeesta riittää reilusti yhteen väliin n. 16cm halkaisijalta olevaa kakkuun, jäi kyllä yli tätä täytettä.

Täytetty kakku marsipaania vailla. Marsipaanin alle sivelty voi-sokerikreemiä, joka maustettu sitruunamehulla.

Kaakku on aakastu. Kuvassa malliesimerkki siitä kuinka käy sokerikoristeelle, jos sen ei anna kuivua rauhassa. Valkoinen päällinen siis marsipaania, teksti Onnea A........ kirjoitettu jollain Dr.Oetkerin vaaleansinisellä elintarvikevärituubisysteemillä. Sinivalkoinen kakku sai alkunsa kattauksesta:

Kuvien laatu on mitä on, mutta kokkaukset maistui synttäriseurueelle paremmin kuin hyvin. Jos tämä ateria ei vie tietäsi miehen sydämeen niin pulassa ollaan.

Helsingin kevät

En ole koskaan suunnitellut ryhtyväni valokuvaamaan. Pidän itseäni surkeana valokuvaajana, sillä esimerkiksi sanat valotusaika ja kontrasti liitän valokuvaamiseen ja kuvien muokkaamiseen, mutta muuten en osaa sanoja selittää. SILTI, tässä on mun tämän vuoden Töölön kevätfiilistely, koska kuulin tänään ekaa kertan linnunlaulua kun kävelin töistä kotiin ja oli valoisaa.

Sammonpuisto viime viikolla. Lunta on!

Tänään sisäpiha kello 08:13 aamulla. Taivas oli peilikirkas ja oli plussa-asteita ja aurinko nousi. 

Huomenna nähdään miltä Sammonpuisto näyttää näin aurinkoisen päivän jälkeen!