Viime päivinä lehtien otsikoissa on pyörinyt aihe, joka on aikaisemmin ollut jonkin sortin tabu yhteiskunnassa. Ylettyykö ihmisen oikeus päättää omasta elämästään siihen asti, milloin on hyvä aika jättää maallinen maailma ja kuolla? Asiaa käsitteli myös MTV3.doc sarja Dignitas jaksossa. Katsoin dokumentin eilen. Myös kesätyöpestini kotihoidossa vanhustyön parissa on saanut minut pohtimaan asiaa.
Kuvittele, että olisit 90-vuotias. Elämässä takana avioliitto, hyvä työura, muutama lapsi ja maksettu asuntolaina ja ehkä vielä kiva kesäasunto maalla. 60-vuotiaana olet sairastunut reumaan, joka on pikkuhiljaa tuonut pysyvän kiputilan kehosi jokaiseen niveleen. Lisäksi sinulla on vaikkapa sydämen vajaatoimintaa ja astma. Kevättalvella olet kaatunut ja murtanut lonkkasi, joudut sairaalahoitoon moneksi kuukaudeksi. Sairaalassa kun lonkkasi kuvataan, lääkärit bongaavat rintasyövän sattumalta. Haluatko leikkauksen? Vai haluaisitko mielummin päättää kärsimyksesi sen sijaan, että kävisit läpi pahoinvointia ja kipua aiheuttavat sytostaattihoidot ja leikkauksen ja sen jälkeen pahimmassa tapauksessa asua kotonasi vielä viidestä kymmeneen vuotta kivuliaana ja väsyneenä?
Toim. Huom. Kuvailtu tapaus on tuulesta temmattu, työpaikallani ei ole kyseisiä sairauksia sairastavia vanhuksia! Tai saattaa olla että joillakin on samoja vaivoja, mutta ei yllä olevaa kombinaatiota.
Itse kannatan ihmisen oikeutta päättää oma elämänsä silloin, kun elämä alkaa tuntua liian raskaalta ja kivuliaalta. Jos ihmisellä on tarpeeksi vaivoja ja sairauksia, en näe mitään moraalista estettä sille, etteikö lääkäri voisi hoitaa ihmistä avustamalla rauhalliseen ja kivuttomaan kuolemaan. Ymmärrän tuon kuolevan ihmisen läheisiä. Ei ole helppo luopua rakastamastaan ihmisestä, mutta toivoisitko rakastamasi ihmisen kärsivän viimeiset päivänsä, kuukautensa tai jopa vuotensa sen takia, että sinun ei tulisi ikävä häntä?
Lääketiede on kehittynyt niin paljon, että luonnollista kuolemaa harvemmat saavat enää kohdata. Tottakai kehittynyt lääketiede on huippuasia silloin, kun parikymppinen moottoripyöräilijä kaatuu ja hänet pelastetaan verensiirtojen ja leikkausten avulla. Mutta oma mielipiteeni on se, ettei ihmiselämää kannata pidentää enää sen jälkeen, kun ihminen ei koe elämäänsä elämisen arvoiseksi.
Mediassa on puhuttu paljon siitä kuka saa määrittää sen, milloin elämä ei enää ole arvokasta. Onko se lääkäri, psykologi, läheiset vai kuka. Mielestäni hoitotahtoon voisi hyvin lisätä rivin siitä, että mikäli henkilö joutuu vegetatiiviseen tilaan tai neliraajahalvaantuu tai plakkarissa on kolme perussairautta, jotka heikentävät elämänlaatua huomattavasti, tulisi mielummin saattaa henkilö rauhalliseen kuolemaan vuosien kituuttamisen sijaan.
Toivon todella, että ennen kuin itse tulen vanhaksi, lainsäädäntöä muutettaisi ja ihmiset saisivat itse valita kuolinpäivänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti