Eläimellistä menoa

Kävin eilen hakemassa ystäväni kanssa hänelle uuden kissan. En ole koskaan ollut juurikaan kissaihmisiä kynsien pelossa. Jollain tavalla tuo misukka on kuitenkin sulattanut sydämeni ja ainakin suurimman osan aikaa tulemme toimeen. Kissalla on vain ikävä taipumus vaania ihmisten paljaita varpaita ja sopivan tilaisuuden tullen iskeä kiinni leikkisästi, mutta terävästi.

Tällainen karvapallero päätyi sitten ystäväni kaveriksi. Kissa ei tykkää kameroista, ellei sitten kamera ole niin lähellä että kynnet raapivat linssin naarmuille.
Kissanpennun näkemisen myötä koirakuumeeni on taas nousussa. Katselin jopa Rekkurescuen sivuilta löytökoiria, jotka kaipaavat huolenpitoa ja kotia. Kuitenkin arveluttaa hurjasti löytökoiran ottaminen, koska arvaamattomiahan nuo laiminlyödyt luontokappaleet ovat. Ja olisihan siinä fiilistä kasvattaa alusta asti koiraa koiran tavoille.

Onneksi koiria voi ainakin joskus lainata kavereilta.